top of page

Kausi korkattu – ihanat ihmiset ympärillä

Sivexin kenttätyöntekijät ja toimistonväki kerääntyneenä neuvottelupöydän ääreen kauden avaukseen. Ihmiset syövät iloisinä herkkuja.
Pidämme aina elokuussa kauden avauksen, jossa kaikki kenttätyäntekijämme ja toimistonväki kohtaavat.


Meille on jo huomaamatta muodostunut oma pieni perinne – kauden avaus. Niin myös tänä vuonna. Tällä kertaa jännityksen aihe oli, muistaako catering-yritys meidän tilauksemme, jonka teimme jo pari kuukautta sitten. Ja kyllä he muistivat – luottamus on edelleen 100%.

Jo useamman vuoden ajan meidän tarjoiluista on vastannut Khan's Catering, eikä kertaakaan ole tullut työntekijöiltä viestiä, että ruoka ei maistuisi tai että pitäisi vaihtaa toimittajaa. Iso suositus heille – ruoka on aina tuoretta, herkullista ja tarvittaessa se tuodaan hymy huulilla suoraan paikalle.




Yhdessä oppien ja juhlistaen

Kauden avaus on meillä enemmän kuin pelkkä herkutteluhetki – se on osa kokoustamme, jossa kertaamme toimintatapamme (kertaus on opintojen äiti). Kokous järjestetään aina elokuun alussa, jolloin on vielä rauhallisempaa eivätkä asiakkaat ole vielä täysin palanneet lomilta. Tämä ajankohta varmistaa, että mahdollisimman moni pääsee paikalle, eikä joudu jäämään pois töiden vuoksi.

Joskus juhlistetaan myös syntymäpäiviä, ja tänä vuonna kauden avaus osui sopivasti omistajan syntymäpäivälle. Ensi vuonna tiedossa onkin isompi juhla, kun täysi 50 vuotta tulee täyteen – ja vieläpä oikeana päivänä!

Tänä vuonna meillä oli kuitenkin vielä yksi erityinen syy juhlaan: Sivex Oy täyttää 20 vuotta. Onnittelimme koko porukkaa, sillä Sivex ei ole yhden ihmisen työn tulos – Sivexin tekevät asiakkaat ja työntekijät. Omistaja vain omistaa yrityksen, mutta sen sydän ja sielu ovat ihmisissä, jotka tekevät työtä ja käyttävät palveluita.


Ruusukimppu kuvattuna ylhäältä ja kimpussa kortti, jossa lukee engalnniksi Hyvää syntymäpäivää Monika.
Sivexin toimistusjohtaja Monika sai ihanan kukkakimpun synttäreiden kunniaksi.

Uudet kasvot osaksi porukkaa

Kesän jälkeen joukossamme saattaa olla uusia työntekijöitä. Meillä on onni omistaa tiimi, joka ottaa uudet tulokkaat lämpimästi vastaan. Ketään ei jätetä yksin – uudet työntekijät kutsutaan mukaan omiin juhliin ja heistä pidetään huolta heti alusta asti. Toimistolla olemme ihailleet tätä työntekijöidemme oma-aloitteisuutta ja välittämistä.

Elämä ei aina ole pelkkää juhlaa, mutta täällä kannetaan toistemme huolia ja iloitaan yhdessä onnistumisista.


Lämmin kohtaaminen kentän ja toimiston välillä

Kauden avaus on myös hetki, jolloin rikotaan jäitä. Toimistoväki ja kenttätyöntekijät kohtaavat, vaihdetaan lomamuistoja ja keskustellaan työn ulkopuolisistakin asioista. Joskus jaetaan iloja, joskus ratkotaan haasteita – oli kyse sitten oleskeluluvista tai perhejuhlista.

Yksi tämän vuoden koskettavimmista hetkistä oli, kun työntekijämme kertoi oman asiakkaansa 100-vuotisjuhlista ja näytti kuvia. Tuo hetki oli täynnä lämpöä ja ylpeyttä.



Ylpeyttä, joka tarttuu

Tänäkin vuonna toimiston väki huomasi, miten ylpeitä työntekijämme ovat omasta työstään, asiakkaistaan ja yrityksestään. Meille oli tärkeää sanoa se ääneen: me olemme ylpeitä teistä kaikista.


💖 Tämä perinne jatkuu – koska jokainen yhteinen hetki vahvistaa meitä tiiminä ja yrityksenä.Sivex Oy toivottaa kaikille asiakkailleen ja tuleville asiakkailleen ihanaa kesän jatkoa – ja muistutamme, että olipa kyse kotisiivouksesta, toimistosiivouksesta tai vaikka muuttosiivouksesta, teemme työmme aina samalla sydämellä kuin tämän kauden avauksen.


Rakkaudella,

Sivex Oy
Puhdasta arkea jo 20 vuotta

📲 040 774 6177

Kommentit

Arvostelun tähtimäärä: 0/5
Ei vielä arvioita

Lisää arvio
bottom of page