
Vuosittain 11.2. vietetään 112-päivää, joka korostaa turvallisuutta ja avun saamisen tärkeyttä hätätilanteissa. Päivän hengessä haluamme nostaa esiin asian, johon me siivousyrityksenä törmäämme työssämme aika ajoin – asiakkaidemme hyvinvoinnin ja turvallisuuden.
Olemme iloksemme saaneet palvella monia asiakkaitamme koko 20 vuoden taipaleemme ajan. Näiden vuosien aikana olemme kulkeneet rinnalla niin arjessa kuin muutoksissakin. Esimerkiksi 50-vuotiaasta asiakkaastamme on ehtinyt tulla 70-vuotias, ja samalla olemme nähneet elämän tuomia uusia tarpeita ja haasteita.
Siivoojamme ovat usein niitä ihmisiä, jotka näkevät asiakkaiden arkea läheltä. Tämän vuoksi olemme joskus tilanteessa, jossa meidän on tärkeää olla yhteydessä asiakkaan lähiomaisiin. Syitä voivat olla terveydelliset huolet, muistisairauden merkit tai vaikkapa se, ettemme pääse kotiin sisälle sovittuna aikana ja herää huoli mahdollisesta onnettomuudesta. Lisäksi olemme törmänneet tilanteisiin, joissa edunvalvonnassa tapahtuvat laiminlyönnit aiheuttavat huolta, ja olemme kokeneet tarpeelliseksi keskustella asiasta omaisten kanssa.

Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että meillä on aina ajan tasalla olevat yhteystiedot asiakkaidemme lähiomaisille. Näin voimme nopeasti olla yhteydessä oikeisiin ihmisiin, jos jotain yllättävää sattuu tai herää huoli asiakkaan hyvinvoinnista.
Voitte ilmoittaa lähiomaisen yhteystiedot helposti meille sähköpostitse osoitteeseen: siivous@sivex.fi.
Pidetään huolta toisistamme – turvallisuus ja välittäminen ovat yhteinen asia, joka koskettaa meitä kaikkia. ❤️
Comments